Proto-Z

Intiaanien ihmemaa (3232 m)

Language:    Published: 2016-06-14   Modified: 2021-05-12   Views: 11480   Type: Travel
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Kävimme Hermun kanssa katsomassa intiaanien maita ja tutustumassa Yhdysvaltojen varhaishistoriaan. Tarkka ajankohta: 16-27.3.2016.

Artikkelihistoria

  • 2021-05-12 Tarkistettu kieli sekä lisätty kuvia.
  • 2021-04-08 Lisätty viite vuoden 2019 matkaan.
  • 2016-06-18 Artikkeli julkaistu.
  • 2016-04-12 Artikkelin kirjoitus aloitettu.

Johdanto

Nyt kävi sillä tavalla hassusti, että vaikka suursuunnitelmassani ei lukenutkaan vielä Yhdysvallat, niin tulikin yhtäkkiä aika lähteä Amerikkaan, sillä Hermulla oli bonuspisteitä.

Matkan teemat syntyivät nopeasti. Luonnonihmeiden etsimisen lisäksi päätimme tutustua mantereen varhaishistoriaan ja erityisesti Navajon maahan.

Navajojen maa olisi pinta-alaltaan 41. suurin osavaltio. (c)

Ajoreittimme (2016)

Yhdysvaltojen historia on lyhyt ja falski. Kun Euroopan historialliset kuviot ovat monimutkaisia, joihin jokainen kansa voi sovittaa oman tarinansa ja oikeuttaa olemassaolonsa, niin Yhdysvaltojen kohdalla kuvio ei ole monimutkainen. Ensin Kolumbus purjehti meren yli ja sitten alkuperäiskansat saivat nimekseen intiaanit ja käyttöönsä reservaatit (viite).

Ostin matkaa varten neopreenisukat, jotka ovat mukavat jalassa kylmässä vedessä. Kaikki muut varusteet löytyivätkin suoraan hyllystäni.

Matka

Torstai, 17.03.2016: Colorado Springs (Colorado)

Matkani Kuopiosta Helsingin, Münchenin ja Houstonin kautta Colorado Springsiin kesti 35 tuntia. Houstonissa kaksi naista innostuivat kysymään tarkempia yksityiskohtia, kun huomasivat Naked-terveysjuomani.

Lentoni oli Colorado Springissä iltakymmeneltä. Taksi hotellille maksoi 40 euroa + tippi. Hermun lento vei sen sijaan Denveriin, mistä hän vuokrasi auton ja ajoi sen yöllä Colorado Springsiin.

Perjantai, 18.03.2016: Mesa Verde (Arizona)

Herätys kello kuusi ei tuottanut vaikeuksia kahdeksan tunnin aikaeron takia. Lumi oli satanut yön aikana maahan ja muutenkin sää vaikutti hyvin suomalaiselta maaliskuiselta keliltä. Colorado on Yhdysvaltojen korkeimmalla sijaitseva osavaltio, joten vaikka se sijaitseekin samalla leveyspiirillä Espanjan kanssa, on ilmasto viileä.

Colorado on Yhdysvaltojen 8. suurin osavaltio pinta-alaltaan ja sen pääkaupunki on Denver. Colorado on vuoristoista seutua ja siellä sijaitseekin useita Yhdysvaltojen korkeimmista vuorenhuipuista. Kalliovuoret kulkevat osavaltion läpi.

Coloradossa sijaitsee myös Pikes Peak (4302 m) (viite), jonka ylämäen Ari Vatanen ajoi vuonna 1988. Katsotaanpa heti alkuun ranskalaisten tekemä tallenne Arin ajosta, sillä lumen ja sumun takia me emme vuorta löytäneet.

Climb dance (1988)

Coloradon talous perustuu pitkälti kaivostoimintaan ja maatalouteen, mutta myös vankiloilla ja asevoimilla on merkittävä osuus osavaltion taloudessa. Coloradossa on Yhdysvaltojen ensimmäinen supermax-turvallisuusluokiteltu vankila, ADX Florence (viite), missä istuvat elinkautistaan muun muassa Unabomber (viite) ja Robert Hanssen (viite).

Coloradon alueella asui aikanaan useita intiaaniheimoja, joista viimeiset siirrettiin reservaatteihin intiaanisotien päättymisen jälkeen 1800-luvun lopulla. Osavaltio itsenäistyi Coloradon kultaryntäyksen jälkeen vuonna 1876. Colorado laillisti kannabiksen viihdekäytön ensimmäisenä osavaltiona vuonna 2012.

Meidän ensimmäisen päivän ohjelma oli ajaa 900 kilometriä Colorado Springistä Arizonan puolelle Monument Valleyhyn, missä olisi seuraavana päivä juoksukilpailu.

Ostoksilla kävimme 300 km ajamisen jälkeen Alamosan Walmartissa, jonka valikoimat peittosivat Ruoholahden Sittarin. Ostimme limellä maustettuja sipsejä, pekonirouhetta, lavan vanilja-kirsikka-limua, mansikanmakuista melatoniiniä sekä paljon munkkeja.

Automatkan ensimmäinen varsinainen kohde oli Mesa Verden kansallispuisto, joka on maailmanperintökohde (viite). Puistossa on pueblo-intiaanien tuhat vuotta sitten tekemiä asuinrakennuksia.

Keskellä näkyvän kalliokielekkeen alla on pueblo-intiaanien kivistä rakentama kylä. (2016-03-18)

Cliff Palace, Mesa Verde (c)

Mesa Verden jälkeen piipahdimme nopeasti New Mexicon puolella hakemassa osavaltiopisteet.

Tarkempi tutustuminen New Mexicoon jäi siis toiseen kertaan, mutta osavaltio, johon tie meidät seuraavaksi vei, tuli paljon tutummaksi, sillä vietimme Arizonassa sentään kolme yötä, joista tosin kaksi aavikolla.

Arizona on Yhdysvaltojen 6. suurin osavaltio pinta-alaltaan ja sen pääkaupunki on Phoenix. Arizonan ilmasto on kuivaa ja aavikkomaista ja alueelta löytyy useita maailmanluokan luontokohteita, kuten Grand Canyon ja Monument Valley. Osavaltion pinta-alasta neljännes on intiaanireservaatteja. Naapurimaa Meksikon vaikutus näkyy alueen ruokakulttuurissa.

Vaan ensin kävimme nopeasti vielä Utahin osavaltion puolella, sillä lähettyvillä oli pari klassikkoa.

Forrest Gump (2016-03-18)

Mexican Hat (2016-03-18)

Saavuimme kisapaikkaan Monument Valleyhin iltakahdeksalta, joten meillä oli hyvin aikaa nukkua kunnon yöunet ennen seuraavan päivän kilpailua, missä tarkoitukseni oli juosta 50 km.

Kahden hengen teltta? (2016-03-18)

Lauantai, 19.03.2016: Monument Valley (Arizona)

Suloinen varusmiespalvelusaika palaa muistoihini kännykän huutaessa ylös kello 5:30, kun ulkona on pimeys ja sisällä kylmyys. Hermun ideasta jätimme illalla teltan ovet auki, jottei kosteus häiritse yöunia. Untuvatakki teki minuun yön aikana lähtemättömän vaikutuksen.

Lopulta oli kuitenkin upea hetki seisoa satojen muiden juoksijoiden kanssa lähtöviivalla odottamassa auringonnousua Monument Valleyn mykistävävän komeassa kansallispuistossa. Hermu sattui bongaamaan rivistä virolaisen juristituttavan, jonka neuvoja tulemme vielä arvostamaan.

Monument Valley klo 5:59 (2016-03-18)

Monument Valleyn puisto sijaitsee navajo-intiaanikansan mailla ja iso osa kisojen järjestäjistä näyttikin olevan alkuperäisasukkaiden jälkeläisiä. Oluetkin piti juoda teltassa salaa, sillä reservaattialueilla alkoholin nauttiminen on kiellettyä.

Navajot ovat 300 000 hengellään Pohjois-Amerikan toisiksi suurin alkuperäiskansa ja heidän reservaattinsa on pinta-alaltaan Yhdysvaltojen suurin (viite). Navajot ovat kotoisin Kanadasta, mistä he vaelsivat nykyiselle alueelleen 1000-luvun ensimmäisinä vuosisatoina. He ovat sotineet niin yhdysvaltalaisten, espanjalaisten, meksikolaisten kuin muidenkin intiaaniheimojen kanssa. Kuten niin usein alkuperäiskansoja, myös navajo-intiaaneja vaivaavat osattomuus, alkoholismi, köyhyys ja mielenterveysongelmat.

Mutta palataanpa juoksuun.

(2016-03-18)

Hermulle ei 50 km aavikkoa riittänyt, joten lähdimme eri aikaan liikkeelle.

Ensimmäisen juoksutuntini aikana aurinko nousi vuorten yläpuolelle ja valaisi laakson henkeäsalpaavasti. Heti alussa pistin merkille, kuinka aktiivisesti muut juoksijat kannustivat toisiaan ja yritin sitten itsekin parhaani mukaan keksiä tikusta asiaa. Viimein sitten yhdessä vaikeammassa kohdassa avasin sanaisen arkkuni ja totesin edessäni juoksevalle kaverille jenkkimurretta parhaani mukaan matkien: "You gotta be careful here!" Heppu kääntyi katsomaan taaksepäin ja kysyi: "Are you from Finland?" Mihinkäs sitä koira rallienglannistaan pääsisi.

Aksenttini tunnistanut oli Pat, joka oli asunut Varkaudessa hetken aikaa 38 vuotta sitten ja osasi puhua suomea edelleen. Juttelimme päivän aikana useita kertoja ja sattumalta myös kisan voittanut Justin oli Patin kaveri, joten päädyin lopulta voittajan pöytään.

Minä, Suomen ylpeys sekä Pat (2016-03-19)

Lisäksi juttelin idaholaisen pankkiirin kanssa, joka mainitsi osavaltionsa parhaaksi puoleksi keväisen pottuloman, jolloin on kuulemma hyvä aika lähteä juoksemaan. Maalissa minua tuli onnittelemaan pitkäpartainen harlikkaukko. Oli hämmentävää kuunnella stubb-kataismaisen yltiöpositiivista fantastisuushehkutusta karskilta nahkaliivikörmyltä. Kulttuurieroja, sanovat.

Loppuaikani oli 7:00:58, sijoitus 64/193 ja matkana siis 50 km. Hiekassa oli raskasta juosta. Reitti nousi kerran 300 metriä korkean "butten" päälle, josta näkymät olivat viiskauttaviis.

Kisan huolto toimi mainiosti ja taukopaikoilla oli tarjolla muun muassa hedelmiä, grillissä paistettua pekoni-juusto-tortillaa avokadolla ja sipsejä. Juttukavereita oli tarpeeksi.

Maalissa olin iltapäivällä kahden aikaan ja Hermu pääsi perille viisi tuntia myöhemmin. Nukkumaan menimme jo kello kahdeksen, sillä seuraavasta päivästä oli tuleva pitkä.

Monument Valley (2016-03-19)

Sunnuntai, 20.03.2016: Grand Canyon ja Antelope Canyon (Arizona)

Herätys kello neljä. Harmiksemme lipunmyynti oli vielä kiinni, joten emme pystyneet maksamaan leirintämaksua.

Päivän ensimmäinen kohde oli auringonnousu Grand Canyonin yllä.

Grand Canyon (2016-03-20)

Grand Canyon on maailman tunnetuimpia luonnonihmeitä. Pituutta sillä on 446 kilometriä, leveyttä 6-29 kilometriä ja syvyyttä parhaimmillaan lähes kaksi kilometriä. Kanjonin seinämät ovat geologian mestariteos. Valtavasta koostaan johtuen kanjonin eri osissa vallitsee useita erilaisia ilmastoja ja kasvillisuusvyöhykkeitä.

Seuraava kohteemme oli Windowsin taustakuvista tuttu Antelope Canyon. Kanjoni on 37 metriä syvä ja 400 metriä pitkä. Kanjonin on muodostanut nopeasti virtaava tulvavesi, joka voi edelleen yllättää. Hälytystorven huutaessa on aika valmistautua ottamaan viimeiset valokuvat.

Kanjonin maat ovat yhden intiaanisuvun hallussa ja kun vuodessa vierailijoita on useampi miljoona, niin ihan mukavan sammon on suku löytänyt. Kierroksemme kesti kaksi tuntia ja ystävällinen opas - intiaani hänkin - opasti halukkaita kameran käytössä, koska kanjonin kuvausolosuhteet ovat poikkeukselliset.

Antelope Canyon (2016-03-20)

Seuraavan yön majapaikkakaupunkimme keskustassa (Page) oli 12 kirkkoa peräkkäin (viite). Mieleeni jäi myös McDonald's, josta ei saanut ennen aamukymmentä hampurilaisia, mutta porilaisia kyllä. Kuulemma terveyssyistä näin.

Coloradojoen 220 metriä korkea Glen Canyon -pato (2016-03-20)

Horseshoe Bend -mutkan kohdalla Coloradojoki on 300 metriä korkea. Pisteet joessa ovat laivoja. IT'S BIG! (2016-03-20)

Illalla maistelimme käsityöoluita, haastattelimme porealtaalta tanskalaisia uhkapelaajia ja söimme savupotkaa Big Johnin terassilla. Las Vegas on Pagesta 440 kilometriä länteen.

Maanantai, 21.03.2016: Coyote Buttes (Arizona) ja Zion (Utah)

Päivän ensimmäinen kohde on The Wave, iltapäivälehtien märkä uni. Paikkaan päästetään herkän luonnon vuoksi kaksikymmentä ihmistä päivässä, mutta koska emme kerenneet lupa-arvontaan, niin päätimme turvautua virolaiseen laintulkintaan ja suomalaiseen suunnistustaitoon. Maanantainaamuna kello seitsemän ei puistossa rangereita näkynyt.

Intiaanien ihmemaa (2016-03-21)

Coyote Buttesin luonnonpuistossa liikkuessaan tunsi olevansa keskellä ekstraterrestriaalista tietokonepeliä. Joka puolella näkyi silmänkantamattomiin outoja kivimuodostelmia.

(2016-03-21)

(2016-03-21)

Ja sitten silmät kiinni.

Siinä se on! The Wave! (2016-03-21)

Taiteilijan näkemys (2016-03-21)

Coyote Buttesin ja The Waven jälkeen siirryimme Arizonan osavaltiosta Utahin puolelle ja lähdimme ajamaan 150 kilometrin matkaa seuraavaan kohteeseen, Zionin kansallispuistoon.

Utahin pääkaupunkihan on vuoden 2002 talviolympialaiset järjestänyt Salt Lake City. Asukkaita osavaltiossa on kolme miljoonaa ja pinta-alaltaan se on Yhdysvaltojen 13. suurin. Utahin erikoisuus on mormonikansa, joita osavaltion asukkaista on 55 prosenttia eli merkittävä osa osavaltion kulttuurista on mormonikulttuuria. Mormonit hyväksyvät moniavioisuuden.

Zionin kansallispuisto on yksi Yhdysvaltojen suosituimmista ja siellä on useita maailmanluokan kohteita. Meidän valintamme olivat Angels Landing ja The Narrows.

Ensimmäisenä lähdimme painamaan enkelin laskeutumisen.

Kohti Angels Landingin huippua - korkeusero 1765 metriä (2016-03-21)

(2016-03-21)

Kuvassa on ihmisiä. (2016-03-21)

Intiaanien ihmemaa (2016-03-21)

Angels Landing oli huikea paikka. Sen verran tarkkana piti jalan kanssa olla, että jätimme joka toisen oluen juomatta.

Seuraava kohde on The Narrows. On aika vetää neopreenisukat jalkaan.

The Narrows (2016-03-21)

(2016-03-21)

(2016-03-21)

Ihmemaa (2016-03-21)

Kävelimme kanjonia ylävirtaan pari tuntia ja toiset takaisin. Neopreenisukat eivät toimineet. Kylmä oli. Illalla ajoimme Kanabiin yöksi.

Tiistai, 22.03.2016: Bryce (Utah)

Aamulla saimme amerikkalaisia makkaroita eli jauhelihatankoja sekä pannukakkua saksanpähkinöillä. Amerikassa pannukakkukoneiden minimiannoskoko on kaksi pannukakkua. Päivän ohjelma on Bryce Canyonin tarkistus.

Siltä varalta, ettei se kuvista käy ilmi, niin Bryce Canyon oli hieno paikka. Kiersimme reitit Peekaboo Loop, Navajo Loop ja Queens Garden Trail. Onneksemme puistossa alkoi sataa lunta, minkä jälkeen muut ihmiset katosivat reiteiltä.

Bryce Canyonin kansallispuisto (2016-03-22)

Peekaboo Loop (2016-03-22)

Illan vietimme legendaarisessa Ruby's Inn:ssä. Majatalo on perustettu vuonna 1916.

Keskiviikko, 23.03.2016: Capitol Reef ja Arches (Utah)

Päivän agendalla ovat Hightway 12, mormonikylä Torrey, Capitol Reefin ja Archesin kansallispuistot sekä hippihostelli Moabiassa, maastopyöräilyn mekassa.

Highway 12 (2016-03-23)

(2016-03-23)

Matkaoppaassamme suositeltiin poikkeamaan hyvin säilyneessä 1800-luvulla perustetussa Torreyn mormonikylässä (viite), mutta kylän erityislaatuisuus jäi ainakin minulta löytämättä.

Mormonikylä Torreyn voileipäbaari oli matkamme kallein, mutta ei hätää, rahaa meillä on. (2016-03-23)

Sitten oli vuorossa Capitol Reefin kansallispuisto.

Capitol Reef (2016-03-23)

Päivän toinen herkku oli Arhesin hiekkakivikaaret, joita puistossa on pari tuhatta. Se on myönnettävä, että paljon erikoisia paikkoja on Utahin ja Arizonan alueella. En ihmettele, miksi mormonit valitsivat Utahin, kun perustivat uskontonsa vuonna 1844. Ensin kuitenkin veimme tavarat hippihostelliin.

Note-to-self: Yhdysvalloissa hippi tarkoittaa 60-vuotiasta (2016-03-23)

Archesin kaarista valitsimme kaksi: tärkeimpänä utahilaisten autojen rekisterikilvistä löytyvä Delicate Arch ja toisena Double Arch, harvinainen kaksoiskaari.

Double Arch (2016-03-23)

Balanced rock (2016-03-23)

Archesin kansallispuistossa on pari tuhatta hiekkakivikaarta. (2016-03-23)

[x] Delicate Arch, ihmemaa (2016-03-23)

Torstai, 24.03.2016: Moab ja Canyonland (Utah)

Sitten oli vuorossa Moab ja maastopyöräilyä - kuulemani mukaan - legendaarisella Slickrock Traililla (viite). Hiekkakivestä muodostunut maasto on mukavan kumpuilevaa ja pinta hiekkapaperimaisen karkeeta, missä renkaalla on hyvä pito.

Slickrock Trail (2016-03-24)

(2016-03-24)

Coloradojoki iskee jälleen! (2016-03-24)

Slickrockin jälkeen Hermu jatkoi toiselle reitille (Porcupine Singletrack) ja minä lähdin kaljalle.

Porcupine Singletrack (2016-03-24) (c) Hermu

Moabin autokannasta noin puolet oli maastureita. (2016-03-24)

Illalla lähdimme tarkistamaan vielä Canyonlandin kansallispuiston. Kyllä näitä nyt riittää.

Canyonlands (2016-03-24)

(2016-03-24)

Intiaanien ihmemaa (2016-03-24)

Tässä kohtaa pitää mainita, kun kerta matkan tarkoitus oli tutustua Yhdysvaltojen varhaishistoriaan, niin Moabin alueella on useita petroglyyfejä eli alkuperäisasukkaiden kalliomaalauksia noin tuhannen vuoden takaa (viite).

True Value (2016-03-24)

Perjantai, 25.03.2016: Grand Junction (Colorado)

Tänään siirrymme takaisin Coloradon osavaltioon ja tarkemmin Grand Junctionin kaupunkiin. Ohjelmassa on maastopyöräilyä.

Lunch Loop Trail (2016-03-25)

(2016-03-25)

Like a hero (2016-03-25)

Testasimme reissun aikana kaikki hampurilaisketjut ja voittajaksi valitsimme Wendy's:in, jonka niin sanottu vanhanajan triplapurilainen oli yksinkertaisesti vain lyömätön. Wendy's:llä tuntui käyvän myös monet paikalliset elämää nähneet ihmiset. Eräskin kylänmies kertoi olleensa 70-luvulla komennuksella Länsi-Saksassa kolme viikkoa ja lentokone oli pysähtynyt Roomassa.

Erikoisia olivat autokirkot, joiden alttareiden eteen järjestäydytään riveihin autolla kuuntelemaan papin saarnaa.

Ajankuva (2016-03-25)

Lauantai, 26.03.2016: Vail (Colorado)

Viimeisenä päivänä on ajettavana 500 kilometriä Grand Junctionista Colorado Springsiin, mutta matkalla kerkää tarkistaa muutaman bonuksen.

Coloradossa on monta laskettelukeskusta, kuten Aspen ja Vail, joista ensimmäisessä suorittivat Nuija ja Tosinuija ja jälkimmäisessä Kalle Palander nappasi MM-kultaa vuonna 1999 (viite).

Kalle Palander, Vail 1999 (2016-03-26)

10,603 jalkaa on 3232 metriä. (2016-03-26)

Denver (2016-03-26)

Buy local - Save the planet. Colorado laillisti kannabiksen viihdekäytön vuonna 2011. (2016-03-26)

(2016-03-26)

Paluumatkasta pitää kertoa kohtaaminen lentokenttäsheriffin kanssa, joka tuli kysymään, että meinaanko yöpyä lentokentällä. Näinhän se oli tosiaan tarkoitus - mietin mielessäni. Olin etukäteen katsonut Sleeping in Airports -verkkosivulta, että Colorado Springs on hyvä lentokenttä. Päätin myöntää sheriffille tosiasiat, johon hän kuittasi: hyvät yöt.

Ruoka

Bagel pekonilla ja mansikkatuorejuustolla (2016-03-18)

Juoksukisan kiviuunipizza (2016-03-19)

Savupotka (2016-06-20)

(2016-03-21)

Moab Brewery (2016-03-24)

Wendy's:n triplapurilainen (2016-03-25)

Loppusanat

Ensinnäkin iso kiitos Hermulle, joka oli matkamme primus motor.

Päällimmäisin havainto reissusta on, että Yhdysvalloissa on paljon upeita luontokohteita. Toisena jäi mieleen nahkaliivinen prätkäkörmy, sillä amerikkalaisten ekstroverttius ja small talk ovat poikkeuksellista tapakulttuuria.

Yhdysvallat oli minulle 28. maa. Maailmanperintökohteista voin merkitä käydyiksi Grand Canyonin ja Mesa Verden. Karkeasti arvioituna olen maasta nähnyt nyt 5-10 prosenttia. Osavaltioista voin merkitä listalle Coloradon, Arizonan, New Mexixon sekä Utahin.

Vailissa tein uuden henkilökohtaisen ennätyksen merenpinnasta korkeimmalla olemisessa: 3232 metriä. Rikoin myös juoksun pituusennätykseni, joka on nyt 50 km.

Lopullinen päiväbudjettini oli 158 euroa sisältäen kaiken. Lennot maksoivat 800 euroa. Majoituksissa hyödynsimme Hermun bonuksia.

Matkan parhaaksi juustohampurilaiseksi valikoitui Wendy's-ravintolaketjun Dave's Triple (viite). Hampurilaisessa on lihaa 330 grammaa ja hinta oli $6,59 eli 6 euroa, mikä tarkoittaa, että lihan kilohinta on 18,18 €/kg, kun se esimerkiksi McDonald'sin juustohampurilaisessa on Suomessa 22,22 €/kg (45 grammaa ja 1 euro).

Yhdysvaltojen varhaishistoria on nyt katsottu. Näimme pueblo-intiaanien asuntoja 1000 vuoden takaa ja vierailimme Navajo-intiaanien ihmemailla. Näimme alkuperäiskansalaisia sekä kännissä kuin käki että juoksemassa aavikolla kanssamme.

LISÄYS: Vuoden 2019 matkalla opiskelimme Yhdysvaltojen modernia historiaa (viite).