ja muut uroteot

TUTKIMUS, MATKAT

Karhunkierros talvella (75 km)

Sisällysluettelo

Lyhyesti

Kävelemme Karhunkierroksen talvella 2008. Olut loppuu kesken. Ajankohta: 11-13.1.2008.

Artikkelihistoria

  • 2021-08-16 Tarkistettu teksti ja lisätty kuvia.
  • 2008-01-16 Teksti julkaistu.
  • 2008-01-15 Teksti aloitettu.

Johdanto

Viimekesäisen Karhunkierros (54 km) -vaelluksen yhteydessä kokeilin sandaalilenkkareita todeten ne toimiviksi, mutta mikähän olisi paras tapa kävellä Karhunkierros talvella? Ehkäpä juurten ja kivien yli pääsisi kätevimmin lumikengillä? Kuulemma Rukalla olisi matkamme aikana 30 cm lunta.

Päätös matkasta syntyy kolme päivää ennen lähtöä. Teen yhden testilenkin kokeillakseni lumikenkiä lenkkareiden ja pyöräkenkäsuojien kanssa. Kartathan ovatkin jo valmiina viime kesältä.

Viinan suhteen sovimme, että litra mieheen pitää riittää. Lisäksi otamme mukaan olutta ja colaa.

Varustelista

Kun tarkoitus on viettää matkalla ainoastaan kaksi vuorokautta ja nukkua tuvissa, niin kovin paljoa tavaraa ei tarvitse kantaa mukana. Reppuni loppupaino on 13 kg sisältäen kaiken. Viime kesänä painoa oli 21 kg.

Karhunkierros-talvivaelluksen varusteet

Varusteet (2008-01-10)

...

PÄIVITYS (2021-08-14): Varustelistasta on tuoreempi versio (viite).

Ravinto

  • 2 pkt makkaraa
  • sinappi
  • pussi ruispaloja
  • pussi suolapähkinöitä
  • karamellit
  • keksit
  • pari teepussia
  • 2 pizzaa
  • kiisselit
  • 3L colaa
  • 1L viinaa
  • 6 olutta

Matka

Vaellus kestää perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ja on pituudeltaan 75 kilometriä.

1. päivä: Olutta ja colaa (perjantai, 11. tammikuuta 2008)

Linja-autolla pääsemme Rukan keskusaukiolta Ristikallion parkkipaikalle, mistä Karhunkierros on alunperin alkanut.

Kävelemme jokseenkin rivakasti kolme tuntia muutamalla oluttauolla ja tulemme Taivalkönkäälle, johon jäämme yöksi.

Oluttauko

Olutta ja colaa (2008-01-11)

Pöytäantimet

Olutta ja colaa (2008-01-11)

Ensimmäisen päivän matka-ajaksi kirjaamme 2h 55min sekä pituudeksi 9 km. Pakkasta on viisi astetta ja lumi tuiskuaa.

2. päivä: Maisemakuva (lauantai, 12. tammikuuta 2008)

Heräämme neljältä yöllä, puramme leirin ja nousemme jalalle klo 4:45. Päivän aikana otamme yhden (1) maisemakuvan. Lisäksi pidämme 10 minuutin lounastauon Oulangan luontokeskuksella sekä 20 minuutin päivällisen Jussinkämpällä.

Ansakämppä

Maisemakuva (2008-01-12)© Hermu

Jussinkämppä

Päivällinen (2008-01-12)

Kitkajoen varsi on kumpuilevaa ja juurakkoista. Vesi on paikoin noussut polulle. Hermu kastelee sukan (omansa).

Saavumme suunniteltuun majapaikkaan Siilastuvalle iltakahdeksalta. Teemme polttopuut, syömme, sulatamme juomavettä ja alamme nukkumaan kello 22:30.

Toisen päivän aikana kävelemme 42 kilometriä (15h 45min).

3. päivä: Porontimajoen laavu (sunnuntai, 13. tammikuuta 2008)

Toisena yönä nukumme ruhtinaaliset kahdeksan tuntia. Lähdemme liikkeelle kello 8. Edellispäivän rasitus tuntuu vielä, joten otamme tavoitteeksi päästä Porontimajoen laavulle. Etappi sinne on tasainen ja ainakin kesällä se oli reitin nopein osuus. Sieltä pääsee tieverkkoon kiinni, jos Tropicon lämminvesiallas alkaa houkutella liikaa.

Vaan kuinkas kävikään? Tällä osuudella onkin reitin eniten lunta, eikä minkäänlaista uraa. Joudumme käyttämään kahdeksan tuntia 12 kilometrin matkaan. Kun ravintoa on jäljellä enää yksi leipäpala, niin katsomme parhaaksi valita viitostien ja kävellä nopeinta reittiä Rukalle.

Kolmantena päivänä kävelemme yhteensä 24 kilometriä.

Perillä autolla olemme iltaseitsemältä ja Oulussa hieman ennen yhtätoista.

Loppusanat

Emme nähneet muita kulkijoita, paitsi yhden moottorikelkkailijan. Tupien päiväkirjoissa edelliset merkinnät olivat viikon takaa.

Eteneminen upottavassa lumessa oli hitaampaa kuin arvelin. Emme kerenneet kokonaan suunniteltua reittiä, vaikka nukuimme lyhyet unet ja katsoimme maisemia ainoastaan yhden kerran. Kai se on sitten uskottava, että lumessa tarpominen on hidasta, vaikka käytössä olisi lumikengät.

Viinaa meillä oli riittävästi, mutta olut loppui kesken. Siilastuvalta löysimme pussipunaviinin.

Karhunkierros tuiskeessa

Karhunkierros talvella (75 km) (2008-01-11)