Project-Z

Karhunkierros lumikengillä (70 km)

Language:    Published: 2008-01-26   Modified: 2021-04-14   Views: 16443   Type: Travel
Sisällysluettelo

Lyhyesti

Kävelimme Hermun kanssa Karhunkierroksen talvella 2008. Olut loppui kesken. Tarkka ajankohta: 11-13.1.2008.

Artikkelihistoria

  • 2021-02-20 Tarkistettu kieli sekä lisätty kuvia.
  • 2008-01-16 Artikkeli julkaistu.
  • 2008-01-15 Artikkeli aloitettu.

Johdanto

Viimekesäisen Karhunkierros-vaelluksen yhteydessä kokeilin kesäisiä sandaalilenkkareita, mutta mikähän olisi paras tapa kävellä talvinen Karhunkierros? Siitä se ajatus sitten lähti. Sovitimme Hermun kanssa kalenterit yhteen ja lähdimme kiertämään Karhunkierroksen tammikuussa 2008.

Lunta Rukalla olisi kuulemma 30 cm, joka kuulosti silti, että ehkäpä luminkengillä olisi näppärä kävellä juurten ja pikkukivien yli.

Päätös reissusta syntyi kolme päivää ennen lähtöä. Tein yhden testilenkin kokeillakseni lumikenkiä lenkkareiden ja pyöräkenkäsuojien kanssa. Kartathan olivatkin jo valmiina viime kesältä.

Viinan suhteen sovimme, että litra mieheen. Lisäksi otimme olutta ja kokista.

Varustelista

Kun tarkoitus oli viipyä matkalla ainoastaan kaksi vuorokautta, nukkua tuvissa, niin kovin paljoa tavaraa ei tarvittu. Reppuni painoi lopulta 13 kg ruokineen ja juomineen. Viime kesänä painoa oli 21 kg.

Vaatetus

  • lenkkarit
  • nilkkasuojat
  • takki, kevyt
  • takki, lämmin
  • vaellushousut
  • 3 sukat
  • 2 pooloa
  • t-paita
  • pipo
  • monitoimihuivi
  • hanskat
  • lapaset

Majoitus

  • makuupussi
  • makuualusta

Tarvikkeet

  • reppu
  • lumikengät (Tubbs 27)
  • sauvat
  • otsalamppu (+ varaparistot)
  • kartta
  • puukko
  • roudarinteippi
  • jätesäkki
  • 3 kauppakassia
  • pakastepusseja
  • naru
  • 2 irtoremmiä
  • kattila ja kahva
  • tulitikkuja
  • sytkäri
  • juomapulloja

Viihde

  • kamera
  • lompakko
  • varalompakko
  • kännykkä

Hygienia

  • rakkolaastaria
  • savetteja
  • saniteettipaperia
  • hammasharja ja -tahna
  • hiilitabletteja
  • imodium
  • särkylääkettä
  • antihistamiinia
  • laastaria
  • 2 hiuspompulaa
  • huulirasva
  • vedenpuhdistustabletteja
Karhunkierros-talvivaelluksen varusteet

Varusteet Karhunkierros-talvivaellukselle (2008-01-10)

Ravinto

Sovimme suuripiirteisesti, että molemmat ottavat mukaan kaljaa ja makkaraa, eikä mitään sellaista, mikä pitää keittää. Seuraavassa minun valintani:

  • 2 pkt makkaraa
  • sinappi
  • pussi ruispaloja
  • pussi suolapähkinöitä
  • karamelliä
  • keksiä
  • pari teepussia
  • 2 pitsaa
  • kiisseliä
  • 3L kokista
  • 1L viinaa
  • 6 olutta

Reitti

Vaellus kesti perjantai-illasta sunnuntai-iltaan ja oli pituudeltaan 70-75 kilometriä. Alla kuva kartasta sekä ohessa isompi versio (viite).

Pieni Karhunkierros-kartta

Karhunkerros 70 km (talvi 2008)

Matka

Perjantai, 11. tammikuuta 2008: Hautajärvi ja Taivalköngäs

Linja-autolla pääsimme Rukan keskusaukiolta Ristikallion parkkipaikalle, mistä alkuperäinen Karhunkierros on alunperin alkanut. Reitin voi alottaa myös Hautajärveltä, Oulangasta sekä Juumasta.

Karhunkierros tuiskeessa

Karhunkierros tuiskeessa (2008-01-11)

Kävelimme jokseenkin rivakasti kolme tuntia muutamalla oluttauolla ja tulimme Taivalkönkäälle, johon jäimme yöksi.

Oluttauko

Tauko (2008-01-11)

Pöytäantimet

Illallinen (2008-01-11)

Ensimmäisen päivän matka-ajaksi kirjasimme 2h 55min sekä pituudeksi 9 km. Pakkasta oli viisi astetta ja lunta tuiskutti.

Lauantai, 12. tammikuuta 2008: Oulanka ja Siilastupa

Heräsimme neljältä, purimme leirin ja jatkoimme matkaa klo 4:45. Seuraavien tuntien aikana etenemisen lisäksi mainitsemisen arvoista on 10 minuutin lounastauko Oulangan luontokeskuksella, Hermun kengän kastelu Oulunkajoen sivupurossa sekä 20 minuutin päivällinen Jussinkämpällä.

Ansakämppä

Maisemakuva Oulankajoella (2008-01-12)

Jussinkämppä

Päivällinen (2008-01-12)

Kitkajoen varsi oli hyvin kumpuilevaa ja juurakkoista. Vesi oli paikoin noussut polulle.

Saavuimme suunniteltuun yöpaikkaan Siilastuvalle iltakahdeksan aikoihin. Teimme polttopuut, söimme, sulatimme juomavettä lumesta ja aloimme nukkumaan klo 22:30.

Lauantain aikana kävelimme 40-45 km keston ollessa 15h 45min.

Karhunkierros tuiskeessa

Karhunkierroksen tuiskeessa (2008-01-12)

Sunnuntai, 13. tammikuuta 2008: Porontimajoen laavu

Toisena yönä nukuimme kahdeksan tuntia, purimme leirin ja lähdimme liikkeelle klo 8. Edellisen päivän rasitus tuntui vielä, joten otimme ensimmäiseksi tavoitteeksi päästä Porontimajoen laavulle. Väli on tasainen ja ainakin kesällä se oli reitin nopein etappi. Sieltä pääsisi helpohkosti tieverkostoon kiinni, jos Tropicon lämminvesiallas alkaa houkutella liikaa.

Vaan kuinkas kävikään: tällä 12 km matkalla oli reitin eniten lunta ja ei ollenkaan muiden tekemää uraa, joten jouduimme käyttämään kahdeksan tuntia 12 kilometrin matkaan. Kun ravintoakin oli jäljellä enää vain yksi leipäpala, niin katsoimme parhaaksi valita viitostien ja kävellä nopeinta reittiä Rukalle.

Perillä autolla olimme iltaseitsemältä ja Oulussa hieman ennen yhtätoista. Viimeisenä päivänä kävelimme 24 km.

Maalissa

Karhunkierros tuiskeessa (2008-01-12)

Loppusanat

Emme nähneet muita kulkijoita, paitsi yhden moottorikelkkailijan. Tupien päiväkirjoissa edelliset merkinnät olivat viikon takaa.

Eteneminen oli hitaampaa upottavassa hangessa kuin oletin. Emme kerenneet kokonaan suunniteltua reittiä, vaikka nukuimme lyhyet unet ja pysähdyimme ainoastaan yhden kerran maisemien vuoksi. Kai se on sitten uskottava, että lumessa tarpominen on hidasta, vaikka käytössä olisi lumikengät.

Viinaa meillä oli riittävästi, mutta olut loppui kesken. Siilastuvalta löysimme pussipunaviinin.

Comments

Author Comment
BGN2011-05-01 09:56

Täytyy sanoa, että näissä projekteissa on yleisesti ottaenkin hyvä vire, mutta tässä lumikenkäilytempauksessa on silti jotain erityisen hienoa... Hyvin kirjoitettuja juttuja on tietty aina kiva lukea (blogia unohtamatta). Ja niin, tervetuloa Kuopioon!


Markdown: ON, HTML: OFF